Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Yleinen keskustelu: Peruskoulun matikkakilpailu

Sivun loppuun

nakkikorva [04.11.2004 23:01:19]

#

Sattuiko kukaan putkalaisista olemaan kyseisessä kisassa? Kiinnostaisi vaan, että miten on itselläni mennyt. Aika loppui juuri kun sain seiskatehtävän (toiseksi viimeinen) valmiiksi, joten ehdin vain vilkaista kasia. Niin että taisi jatkoon pääseminen jäädä haaveeksi :P

Antti Laaksonen [04.11.2004 23:09:56]

#

Muistatko vielä kilpailun tehtäviä? Itselläni ei enää ole asiaa peruskoulun kilpailuihin, mutta kiinnostaisi silti, mitä siellä kysyttiin.

Metabolix [04.11.2004 23:09:59]

#

Taisi tulla vähemmän pisteitä kuin viime vuonna...
Kertokaapa joku 2. tehtävän vastaus? Itse laitoin siihen näin:
(1 + 2)3! = 36 = 729
Sitten tajusin, että väiin olisi voinut tunkea vielä yhden kertoman. Tulipa tuossa vielä mieleeni, että vastaukseksi olisi voinut kirjoittaa, että luvusta saa halutessaan äärettömän:
(1 + 2 * 3!)!!!!!!!! ...
Tuohon malliin, eli kertomaa vain perään. siinä alkaa luku kasvaa aika vauhdilla. Sulkuvakin voi halutessaan tunkea väliin jos peräkkäiset huutomerkit eivät innosta...

Koira ei saanut isäntäänsä kiinni.

Kattotiiliä oli 50 * 21 * 2 = 2100

Kuution sain leikattua neliöksi, kolmioksi ja kuusikulmioksi.

Lukupyramidin kaava oli 2n - 2
ja 30. rivi oli 30³ = 27000, vaikka en sitä kokeessa tajunnutkaan kun en oikein ehtinyt.

Jotakin kertoo koetilanteesta se, että kun ensimmäinen puolikas (25 min) oli kulunut, olin saanut jo melkein kolme tehtävää valmiiksi. Sen jälkeen alkoi vauhti kiihtyä kun oveen ei enää koputeltu ja muukin meteli vähän alkoi hiljentyä...

Olipa muuten pikkuisen hankalampi kuin viimeksi.

Gwaur [04.11.2004 23:32:02]

#

Minä sain siihen koiratehtävään että sillä vauhdilla koira ei saa isäntää kiinni. Sain myös siihen etäisyystehtävään 7 kilometriä (BC:ksi sain päättymättömän luvun joten pistin AB:n etäisyydeksi (28 / 3 * 2) / 8 * 3, jolloin tuli vastaukseksi tasan 7). Sahaustehtävään keksin vaan yhden, ja se on että suoraan halki vaan, tulee neliö :P Enempää tehtäviä en sitten muista

tuomas [04.11.2004 23:32:31]

#

Minä osallistuin siihen. Vaan eipä tainnut kovin hyvin mennä..
kattotiiliä sain muistaakseni 1700? Ensimmäiset kolme tehtävää menivät (varmaankin) hyvin. Sain siinä matka hommassa myös 7 km.

EDIT: mitenkäs sen viimeisen tehtävän laita on? paljon se N on siinä?

Queq [05.11.2004 06:34:45]

#

Juuh, eipä tuo kovin hyvin mennyt. Laskin aivan liian hitaasti. Tuntuu kuin olisi aivovamma tai vastaava, kun ei aivot saaneet oikein mitään aikaiseksi. Puolet sain laskettua.

nakkikorva [05.11.2004 07:49:56]

#

Metabolix: vastasin kakkoseen täsmälleen saman ja mietin jälkeenpäin täsmälleen samaa asiaa. Saikohan siihen muuten laittaa esim. näin: 123 eli satakaksikymmentäkolme?
Itse sain 60*30*2=3600 kattotiiltä. Kumpi lienee oikein? Ehtikö kukaan tehdä kasia? Nopealla vilkaisulla ehdin nähdä, että oikean puolen sai supistettua 10100 (101!/99!=99!*100*101/99!)

teksturi [05.11.2004 10:08:39]

#

Meillä ei saanut osallistua jos ei ole yhdeksännellä luokalla.

Chosen [05.11.2004 15:16:32]

#

Minäkin osallistuin, vaan enpä oikein voi kehua. Tosin muuhun meidän kouluun verrattuna meni aika hyvin (todennäköisesti). Juu, viime vuonna oli helpompia (vaan eipä silloinkaan kovin hyvin mennyt).

Minä sain siihen 2. tehtävään vain (1+2)^3=27 (plääh).
Ja tiili tehtävään 2266.6666... tiiltä.
Lisäksi en ehtinyt tehdä viimeistä enkä sitä palikkatehtävää.
Muut tosin saattoivat mennä jopa oikein.

Muuten, kysymys teille, jotka saatte täysiä tai lähes täysi pisteitä.
Opetetaanko kouluissanne enemmän matematiikkaa, opiskeletteko itse vai
oletteko kenties synnynnäisiä neroja?
Nimittäin välillä nämä tuntuvat liian vaikeilta normaaliin opetukseen verrattuna. Vaan toisaalta, niinhän sen pitääkin... Eikä nämä edes loppujen lopuksi vaadi mitään erityisiä laskuja tai vastaavia... (Joten kaipa olette überneroja...)

Queq [05.11.2004 16:29:33]

#

Aivan! Onko olemassa mitään tapoja parantaa keskittymistä? Itse olen ainakin huomannut sellaisen, että en pysty keskittymään koko teholla yhteen asiaan. Pyörii monesti monia muita ajatuksia päässä. Samoin, hiljainen koeluokka ei välttämättä ole aivan paras ympäristö kokeen tekemiseen. Itse ainakin teen mielelläni kaikki tehtävät ja läksyt kotona useiden ärsykkeiden keskellä. Kaikki mahdolliset sähkölaitteet vain päälle, niin pystyy keskittymään paremman, toinsanoen, katson televisiota, olen tietokoneella, katselen musiikkia ja teen tehtäviä samaan aikaan.

Ala-asteelle muistan kun pystyin laskemaan laskuja aivan kirjoitusvauhtia. Olin laskenut jo seuraavan laskun kun kirjoitin edellistä. Mutta, tällöin pystyin keskittymään lähes täydellisesti. Ei varmaankaan olisi pahaksi, mikäli pystyisin tähän vieläkin.

Itse olen siis matematiikka-luonnontiede-painotteisella luokalla. Koulussa on siis tullut vastaan lukion matematiikka, fysiikkaa, biologiaa ja kemiaa. Olenkin jopa osannut suurimmaksi osaksi nämä. Mutta ei tuo matematiikkakilpailu hyvin mennyt siltikään, vaikka tieto ja taito olisi kuitenkin pitänyt olla laskujen laskemiseen. Puolet sain laskettua, ja nyt kun tarkemmin muistelen, niin ainakin puolet on väärin. 2. tehtävän mokasin täydellisesti ja tiililaskunkin laskin väärin.

kaviaari [05.11.2004 16:43:28]

#

Osallistuin kyllä, vaikka kasilla olenkin, aika vaan tuppasi loppumaan kesken mutta mitä maikka sano niin rökitin suurimman osan yseistä :)

Metabolix [05.11.2004 17:49:10]

#

Chosen kirjoitti:

Muuten, kysymys teille, jotka saatte täysiä tai lähes täysi pisteitä. Opetetaanko kouluissanne enemmän matematiikkaa, opiskeletteko itse vai oletteko kenties synnynnäisiä neroja?

No vaikka tuo tällä kertaa menikin vähän penkin alle (veikkaisin, että noin 30 pistettä vain, 7. luokalla oli 27 ja 8. luokalla 39...), niin voin sanoa täysin rehellisesti, että en ole edes kovin innostunut matematiikasta, siis en mitenkään keskimääräistä enempää. Pohdintatehtävistä kuitenkin pidän. Opin kaavat helposti ja ymmärrän heti, mistä ne on johdettu ja osaan tarvittaessa johtaa ne itse uudestaan. Haluan luonnostani tietää kaiken, joten jos törmään johonkin, mitä en tiedä, pyrin yleensä selvittämään asian.

Ala-asteella olin luokalla, jossa opetettiin matematiikkaa eri tavalla kuin normaalisti. Se ei ollut painotus, eikä siellä edes opiskeltu enempää tai varsinaisesti eri asioita, menetelmä vain oli eri. Siellä opin tietynlaisen ajattelutavan, jonka ansiosta tehtävään kuin tehtävään löytyy melkein heti oikea lauseke.

Pariin kertaan olen katsonut Hesarista ylioppilastehtäviä, ja lyhyestä matikasta olisi irronnut L jo yli vuosi sitten. On muuten aika tyhmää, että tehtävät löytyvät nykyään vain netistä ja kuvan (gif) laatu on niin huono, ettei pitkän matematiikan tehtävien merkinnöistä saa selvää. Yhtälön kirjaimetkin menevät sekaisin.

Keskittymisestä:
Itse keskityn parhaiten, jos on (a) täysin hiljaista tai (b) pientä taustamelua, johon on tottunut. Musiikkikaan ei haittaa. Liika meteli kuitenkin ärsyttää ja haittaa, kuten olen moneen kertaan (viimeksi torstaina) todennut.

msdos464 [05.11.2004 18:14:41]

#

Olen Maunulan Matematiikkalukiossa.. matematiikkaa on enemmän,
uskontoa, liikkaa yms. on vähemmän.

Matematiikka on kiinnostanut jo kauan :)

Queq [05.11.2004 18:21:43]

#

Metabolix kirjoitti:

Ala-asteella olin luokalla, jossa opetettiin matematiikkaa eri tavalla kuin normaalisti. Se ei ollut painotus, eikä siellä edes opiskeltu enempää tai varsinaisesti eri asioita, menetelmä vain oli eri. Siellä opin tietynlaisen ajattelutavan, jonka ansiosta tehtävään kuin tehtävään löytyy melkein heti oikea lauseke.

Wau, haluaisitko kertoa lisää tästä opetusmenetelmästä ja kuinka se on auttanut sinua luomaan tehokkaan ajattelutavan? Varmasti auttaisi paljon mikäli osaisi ajatella asiat oikealla tavalla. Itse olen ainakin huomannut, että esimerkiksi kuvien piirtäminen auttaa useimmissa tehtävissä.

nakkikorva [05.11.2004 19:01:28]

#

Menipä sitten se tiilitehtäväkin osaltani väärin :(
Sanokaapa, millaisella pistemäärällä yleensä on päässyt jatkoon?

Metabolix [06.11.2004 19:24:12]

#

Jatkoon olisi viime vuonna päässyt 39 pisteellä.

Queq kirjoitti:

Haluaisitko kertoa lisää tästä opetusmenetelmästä?

En voi verrata sitä normaaliin opetukseen kun en ole ollut normaalissa opetuksessa, enkä siis oikein tiedä, mikä se varsinainen ero on.

Tämän verran löysin asiasta Googlella (Matematiikan kehittämishanke):
http://snor.joensuu.fi/kehitystyo/default.asp?show=44#44

Olin kyllä joka tapauksessa selkeästi muita edellä, joten ei pelkkä järjestelmä niin suurta eroa taida tehdä. Ei voi tietää, kun ei ole sadan koehenkilön testiryhmiä.


Sivun alkuun

Vastaus

Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.

Tietoa sivustosta