Ongelmana on yksinkertaisesti se, että (1) en saa oikean reunan palkkia pysymään oikealla ja (2) kyseisen palkin korkeus jää väkisin liian pieneksi (ellei sisältöä ole riittävästi), jolloin rajaviivana toimiva taulukon palsta jää liian lyhyeksi. Rajaviivapalstan siirtäminen ulompaan taulukkoon ei jostakin syystä auttanut.
Sivut on toteutettu PHP:llä ja väsään niitä vielä omalla palvelimella, mutta skriptin tuotos löytyy vaikkapa täältä.
Ja mainitaanpa vielä ihan varmuuden vuoksi, että sivun keskiosan pitäisi siis mukautua muutokseen samalla tavalla kuin esimerkiksi nämä Putkan sivut.
Onko olemassa jokin syy, miksi et käytä kaikkien noiden taulukoiden sijaan pelkästään yhtä taulukkoa? Ja toisaalta taulukoiden kanssa kikkailu on yleensä hieman hankalampaa kuin CSS:llä toteutettu taitto.
On olemassa syy: niissä on eri riveillä eri määrä palstoja. Ongelma ratkesi taas kerran jotenkin salaperäisesti; en tehnyt mielestäni mitään merkittäviä muutoksia...
Myöhemmin, kun teen sivut ihan vain itselleni, tulen varmasti käyttämään CSS:ää. Nämä sivut tuli aloitettua näin, ja se toimii, joten näin myös jatketaan. Onhan tämäkin sivu toteutettu CSS:llä ainakin lähdekoodin perusteella...
Onko yhä käytössä selaimia, joissa CSS ei toimi?
Osaako joku suositella opasta, jossa ei turhia jaaritella, mutta jossa kuitenkin kaikki selkeästi kerrotaan?
Metabolix kirjoitti:
Onko yhä käytössä selaimia, joissa CSS ei toimi?
IE6 ;)
No, vakavasti puhuen, on niitä (Links, Lynx, mobiilihärpäkkeet...) ja tulee aina olemaan, mutta todelliselle CSS-suunnittelijalle se ei ole ongelma, sillä ihan speksin mukaanhan CSS on aina vapaaehtoinen lisä, jonka voi ja pitää tarvittaessa saada pois päältä.
Selaimet, jotka eivät tue CSS:ää ollenkaan ovat se helppo osa. Tarvitsee vain katsoa, ettei mikään toiminnallisuus ole CSS:stä kiinni, ja että sisältö on järkevää ilman sitä.
Kokonaan oma lukunsa sitten ovat selaimet, jotka kyllä tukevat CSS:ää, mutta ovat niin bugisia, ettei niille oikein saa mitään aikaan (IE6 ;), varsinkin (nyt jo onneksi käytännössä kuollut) Netscape 4.x. Niille pitää joko kikkailla jotain, tai käyttää niiden omia bugeja hyödykseen niin, että ne eivät näe koko CSS:ää ja käyttäytyvät kuin selaimet, jotka eivät tue CSS:ää.
Metabolix kirjoitti:
Osaako joku suositella opasta, jossa ei turhia jaaritella, mutta jossa kuitenkin kaikki selkeästi kerrotaan?
Tähän en valitettavasti oikein osaa sanoa mitään. Olen itse oppinut lähinnä kokeilemalla ja seuraamalla "skeneä".
Metabolix kirjoitti:
On olemassa syy: niissä on eri riveillä eri määrä palstoja. Ongelma ratkesi taas kerran jotenkin salaperäisesti; en tehnyt mielestäni mitään merkittäviä muutoksia...
Ihmeellistä on elämä... :)
Metabolix kirjoitti:
Onhan tämäkin sivu toteutettu CSS:llä ainakin lähdekoodin perusteella...
Onhan sivujen ulkoasussa kyllä käytetty CSS:ää, mutta taitto on tehty taulukoilla.
[/lainaus]
Metabolix kirjoitti:
Osaako joku suositella opasta, jossa ei turhia jaaritella, mutta jossa kuitenkin kaikki selkeästi kerrotaan?
Blazen linjoilla myös minä. Itse kokeilemalla oppii parhaiten, lisäksi alan sivustot tyyliin A List Apart ovat loistavia tiedonlähteitä.
Mutta onnea valitsemallasi tiellä, varaudu hiustenlähtöön IE:n kanssa painiessasi.
Olga kirjoitti:
Varaudu hiustenlähtöön IE:n kanssa painiessasi.
Tämä lause kannattaa ottaa tosissaan. IE on todella buginen härpäke, jolle/jolla on ärsyttävää tehdä yhtään mitään.
Tablet näyttäisivät sillä kuitenkin toimivan. On sitä ennenkin selvitty kaiken maailman Microsofteista, joten eiköhän sillekin saa jotakin viriteltyä... Mahdollisimman yksinkertainen ja validi CSS varmaan menee läpi. Toivoisin.
Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.