Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Yleinen keskustelu: Matkustelu

Sivun loppuun

Turambar [17.05.2004 16:48:16]

#

Itse kävin juuri Roomassa ja tulin lauantai-iltana kotiin. Matka oli historian kurssin vuoden loppuun sijoitettu bonus halukkaille. Matka oli todella mahtava, Rooma on todella valtava kaupunki ja antiikin/renessanssin nähtävyyksiä riittää viikoiksi. Itse olin tosin vain viikon.

Ajattelinkin nyt kysyä, että missä te putkalaiset olette matkustelleet, milloin ja millaista matkoilla on ollut. En muista, että putkassa olisi koskaan ollut tästä aiheesta keskustelua ja vaikka olisikin ollut, niin putkaan on tullut paljon uusia jäseniä.

Itse olen tuon Rooman matkan lisäksi ollut kaksi kertaa Kreikassa (Rhodos ja Corfu) ja kaksi kertaa Espanjassa (Torremolinos ja Teneriffa).

Ja vielä lopuksi: sovitaanko, ettei laivamatkoja Ruotsiin ja Viroon ym. lasketa mukaan, niillähän ovat kaikki lähes poikkeuksetta käyneet.

peki [17.05.2004 16:50:06]

#

Enpä ole missään matkustellut Viron leirikoulun lisäksi.
Jossa olin 6. luokalla.

Tempfile [17.05.2004 16:52:58]

#

Kerran käytiin perheen kanssa Teneriffalla viikon lomamatkalla. Käteen reissusta ei jäänyt juuri muuta kuin rusketus.

tsuriga [17.05.2004 16:59:02]

#

1.Kos: perheloma 1vk perhetuttujen perheen sekä oman perheen kanssa.
2.Gran Canaria: Perheloma 1vk perhetuttujen perheen sekä oman perheen kanssa.
3.Rodos: perheloma 1vk
4.Lontoo: koulun matka 10pvä, aika tungos siel oli.

kenkku [17.05.2004 17:01:14]

#

Olenhan minä käynyt Kreikassa, Virossa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Espanjassa :)

edit: Viro unohtui

hunajavohveli [17.05.2004 17:11:26]

#

1. Olen käynyt Suomessa (muistutan vain, että tätä tuskin tarvitsee mainita myöskään)
2. Olen käynyt ihan oikeasti Ruotsissa (ei pelkkä laivamatka)
3. Tanskassa olen käynyt 6-vuotiaana
4. Italiassa pari vuotta sitten
5. USA:ssa kävin viime syyskuussa
6. Ja parin viikon päästä (jos kaikki sujuu hyvin) olen Kreikassa

Edit: 7. Ai niin, ja Italian keskellähän on Titano-vuorella kääpiövaltio nimeltä San Marino. Siellä kävin myös.

rndprogy [17.05.2004 17:15:45]

#

Joopa joo. Ruotsissa olen käynyt muutaman kerran (kerran olin jopa muutaman päivän). Ja olempa käynyt kerran pidemmälläkin, nimittäin Raahessa joka on meiltä päin kauempana kuin ruotsi. :D xD

jcd3nton [17.05.2004 17:17:00]

#

Teneriffalla olen käynyt. Mummon & ukin ja isosiskon kanssa =) En muualla ole vieraillut.
~jc

emilia [17.05.2004 18:43:44]

#

Viro, Ruotsi, Norja, Saksa, Ranska, Belgia, Iso-Britannia ja Irlanti. Paras oli Irlanti, hyvänä kakkosena tulee Britannia.

jv_windy [17.05.2004 19:02:06]

#

Virossa, Venäjässä ja Englannissa jotain alle viikon kussakin.
Italiassa 1 viikon Roomassa, Napolissa ja Pompejissa. Kyse oli peruskoulun 9. luokan luokkaretkestä latinanlukijoille.
Sekä Ruotsin, Tanskan ja Itävallan lentokentällä.

Edit: Luokkaretki Italiassa oli mielenkiintoinen kokemus. Valvottiin yöt pelaten korttia ja jutellen, sitten taas aamulla herättiin yleensä klo 7. Kävimme monenlaisissa nähtävyyskohteissa ja palasimme illalla jalat kipeinä.

HeadCheese [17.05.2004 19:12:51]

#

Viime kesänä kävin tanskassa ja virossa. Sitä ennen olen käynyt ruotsissa, hollannissa sekä floridassa. Kahdesta jälkimmäisestä en kyllä paljoa muista.

Bill Keltanen [18.05.2004 13:34:50]

#

Joo,
1.Suomessa (tottakai :D)
2.Teneriffalla (jotain 4 kertaa PARAS! Saa kaikkee halvalla :D:D)
3.Ruotsissa (joka kesä)
4.Tanskassa (miltei aina)
5.Saksassa (viime vuonna vain kerran :( )
6.Kyproksella (pari kertaa)
EDIT: Tänä vuonna Lanzarotelle :P

leftover [18.05.2004 13:58:35]

#

1. 4v. kävin Puolassa (1vk)
2. 4v. kävin Sotsissa (Mustan meren rannalla, 1vk)
3. vuosina 1994-1997 kävin joka kesä Saksassa (2kk kesäduuni raksalla)

Tämän jälkeen ei olekaan tullut matkusteltua, ellei sitten ryyppyreissuja Ruotsiin tai Viroon lasketa.

Gwaur [18.05.2004 16:22:30]

#

1. Ruotsissa muutama vuosi sitten.
2. Venäjällä pari vuotta sitten kun oli sukukokous (meidän esi-isä (Joonas Tolvana =D) asui Terijoella)

Jyri [18.05.2004 17:03:39]

#

Mä oon käyny vaan joskus 6 vuotiaana Ruotsissa ja Norjassa. Haluttas kyllä päästä jonnekki etelään tai vastaavaan. Kotimaassa oon kyllä matkustellu jokavuos lappiin. Jos menee lappiin, niin kannattaa käydä vaeltamassa Kevonkanjoni! Se on huippu reitti!

remontti-reiska [18.05.2004 17:12:37]

#

1. Italiassa 2 kertaa
2. Kyproksella
3. Portugalissa 2 kertaa
4. Saksassa 2 kertaa
5. Ranskassa

Ja tietysti Ruotsissa ja Virossa(ihan mantereella :)

Latska [18.05.2004 18:42:55]

#

Pelkkää kotimaanmatkailua, yks päivä länsinaapurin puolella ja teoreettisesti venäjän puolella (= tulliin tutustumista koulun kanssa)

makeuu [18.05.2004 19:12:42]

#

rndprogy kirjoitti:

Joopa joo. Ruotsissa olen käynyt muutaman kerran (kerran olin jopa muutaman päivän). Ja olempa käynyt kerran pidemmälläkin, nimittäin Raahessa joka on meiltä päin kauempana kuin ruotsi. :D xD

Mun isovanhemmat asuu siellä.. ja olen käynyt ruotsissa, monia kertoja päivämatkoilla

Latska [18.05.2004 23:34:51]

#

Niinjoo... ja jonnekkin kauas pitäis joskus päästä. Usein kaikki kyllä toivoo, että menisin vaikka kuuhun ja pysyisin siellä. ;)

(Eikä mikään ihme, jos on lukenu edellisiä viestejäni) :D

Sharph [19.05.2004 06:47:34]

#

- Portugalissa kerran
- Italiassa 3 kertaa, Firenzessä, viimeisellä matkalla käytiin myös Roomassa ja Napolissa
- Kreikassa 3 kertaa: Kreeta, Rhodos, Kreeta
- Virossa 2 kertaa
- Venäjällä 2 kertaa: Viipuri, Pietari

Matti Kaijomaa [19.05.2004 08:41:10]

#

Ne normaalit höpönpöpön-matkat Virossa ja Ruotsissa, sekä joskus 7-vuotiaana Kreikassa (Parga-saarella).

Juuso [19.05.2004 21:12:34]

#

Normaalin Tukholman - risteilyn sijaan menen tänä vuonna pyöräilemään Ahvenanmaalle. Vaatii kyllä hieman viitseliäisyyttä kulkea pyörällä 4 päivää, mutta kyllä se on sen arvoista. Voi osoittaa oman hyvän kuntonsa..;)


Sivun alkuun

Vastaus

Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.

Tietoa sivustosta