Olen tässä pitemmän aikaa muuten suunnitellut, niin, myöskin tälläistä peliä. Huomatkaa, myöskin, sillä olen hyvällä tuulella aikamoinen peto suunnittelemaan vähän kaikeka mahdollista. Noh, joka tapauksessa, minulla on nyt ollut pitkän aikaa tälläinen idea peliksi, tai oikeastaan pelimaailmaksi.
Kyseessä on futuristinen maailma vuodella 2994 jaa. Olen suunnitellut että siinä ajassa on kolme planeettaa, joissa kahdessa on ihmisten siirtokuntia, ja yksi on maapallo. Kyseinen projekti on minun tiedoilleni ja taidoilleni vähän liian laaja, että voisin sitä yksinään toteuttaa.
Kyseessä ei ole siis varsinainen peli, vaan maailma, johonka voidaan sijoittaa pelejä. Joskin se edellyttää sen sääntöjen noudattamista, mitkä luodaan tässä vaiheessa. Minkälaisen pelin sitten, kun projekti on joskus valmiina, käyttäjä laittaa tuohon maailmaan, se on hänen asiansa. Peli voi olla yhtä hyvin tietokonepeli, kuin.. hm.. noh.. jotain muuta, tiedätte varmaankin? Kunhan sääntöjä noudatetaan.
Tässä vaiheessa kuitenkin on maailman pohjan tekeminen. Eli ainakin nyt itse suunnittelen siihen yhtiöitä ja niiden tuotteita. Laaja projekti, mutta jos se vain lähtee käyntiin, on se valmiina palkitseva. Ja tulevista säännöistään huolimatta on siinä varaa käyttäjän mielikuvitukselle. Että silleen...
-Grey-
Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.