Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Yleinen keskustelu: Verkkopelin testaus

Gaxx [23.04.2009 11:27:22]

#

Joulusta asti kehitteillä ollut pelini kaipaisi peintä testailua verkkosysteemin osalta. Kyseessä on pienimuotoinen moninpelimättö, jossa kaksi joukkuetta ottaa mittaa toisistaan "1700-luvun tyyliin". Peli on melko hyvässä vaiheessa, joten pelaaminenkin onnistuu jossain määrin. Hahmoluokkia tms. ei ole tasapainotettu juuri millään tasolla, eikä "puettavia" esineitäkään ole vielä kuin kaksi: tikari ja tussari.

Asiasta vähänkään kiinnostuneet voivat ladata nykyisen version tästä ja kokeilla sitä kaikessa rauhassa. Pyrin pitämään serverin pyörimässä, jotta tämä onnistuu. Tässä myös yksi kuvakaappaus.

Varsinainen testi vaatisi sitten niin monta testaajaa, kuin vain mahdollista. Olettaen, että halukkaita löytyy ja mitään suurempia ongelmia ei ilmaannu, ensimmäinen testi voitaisiin koittaa suorittaa tänään (23.4) klo 21 paikkeilla.

Pyydän kiinnittämään testauksessa huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:
-Millaisella viiveellä hahmo vastaa liikkumiskomentoon("ei viivettä", hyvin pieni, selvä viive, ...)?
-Hyppivätkö oma/muut hahmot usein pieniä/isoja matkoja?
-Tapahtuuko joitain selviä epäloogisuuksia tai muita kummallisuuksia?


Sitten vähän ohjeita nykyiseen karuun käyttöliittymään:

-host.ini sisältää serverin osoittee. Tätä ei tarvitse muuttaa, ellei erikseen mainita.

-character.ini sisältää pelaajan nimen ja luokan muodossa <name> <class>. Luokka voi olla jokin seuraavista
*Tohtori = 0
*Insinööri = 1
*Varas = 2
*Taistelija = 3 (luokkaa ei ole tehty, mutta sitä voi käyttää)

Esimerkki: Matti 2

-Liikkuminen tapahtuu hiiren vasemmalla näppäimellä ja hyökkääminen sekä esineiden käyttö hiiren oikealla näppäimellä

-Esineet valitaan oikean yläkulman laatikostosta hiiren vasemmalla painikkeella. Valinta poistetaan painamalla esinettä uudelleen.

-Varkaalla piiloutuminen onnistuu painamalla oikeasta yläkulmasta laatikkoa, jossa on V-kirjain. Jos kirjain muuttuu H-kirjaimeksi, hahmo on piilossa. Jos se muuttuu sen sijaan X-kirjaimeksi, piiloutuminen epäonnistui. Piiloutumista voi yrittää vain V-kirjaimen ollessa näkyvillä.

-Asetta voi vaihtaa painamalla haluamansa aseen kuvaa.

-Viestin kirjoitus aktivoituu s-näppäimestä.

-Piste- ja tappolistat saa näkyviin painamalla pohjassa TAB-näppäintä.

-Pelistä voi poistua milloin tahansa painamalla ESC-näppäintä.


Tässä vielä lyhyet kuvaukset käytettävistä esineistä:
Tohtori:
-Adrenaliini: Lisää kohteen kestopisteitä, mutta ne tippuvat hiljalleen.
-Ensiapu: Jos kohteen kestopisteet ovat alle 50, ne nousevat tuohon 50:een.
-Myrkky: Lähitaisteluaseen voi kastaa myrkkyyn, jolloin seuraava osuma aiheuttaa kohteelle myrkytystilan.
-Antibiotti: Parantaa myrkytystilan.
-Happo: Happoa voi heittää vastustajan päälle lähietäisyydeltä.

Insinööri:
-Kranaatti: Kranaatin voi heittää ja se tekee räjähtäessään vahinkoa pienelle alueelle.
-Palojauhe: Köyhän miehen liekinheitin.
-Korkeajännite koje: Syöttää kohteen läpi reippaan sähkövirran, joka joko tappaa tai aiheuttaa vahinkoa ja lamauttaa hetkeksi.


Muuta huomioitavaa:
-LOS algoritmissa on pientä hienosäädön varaa, koska aivan seinän vieressä kävelevät hahmot saattavat näkyä seinän toiselle puolelle.
-Lähitaistelu ja ampuma-aseilla on "pieni" mahdollisuus aiheuttaa välitön kuolema, joten älkää ihmetelkö, jos hahmo kuolee, vaikka se olisikin hyvissä voimissa.
-Kun hahmon päällä on W-kirjain, hahmolla on tällöin työskentelyanimaatio meneillään.
-Kun hahmon päällä vuorottelevat kirjaimet T.H.R.O.W, hahmolla on meneillään heittoanimaatio.

Metabolix [23.04.2009 11:56:42]

#

Hyvin näyttää toimivan Winellä, ja ihan hyvällä mallilla on muutenkin. Tässäpä pari alustavaa kommenttia testattavan asian ulkopuolelta:

Hyvien tapojen mukaan paketit sisältävät yhden hakemiston, siis boh_demo1.zip sisältäisi hakemiston boh1_demo, jossa sitten olisivat varsinaiset tiedostot. Tuollaisen huonotapaisen paketin purkamalla saapi aikaan tuhoa ja hävitystä tai vähintäänkin kaaoksen, kun ilmestyy satunnainen määrä tiedostoja suoraan työpöydälle tai kotihakemistoon.

Resoluutio on aika iso, ikkuna ei mahdu ruudulleni. Monen kannettavani maksimi on 1280x800, ja tästä pitää vielä vähentää työpöydän paneeli ja ikkunan reunat, jolloin käyttöön jää pystysuunnassa 740 pikseliä. 800x600 riittäisi siis varsin hyvin. Asetus tätä varten olisi tietenkin aika kiva.

Gaxx [23.04.2009 12:13:40]

#

Metabolix kirjoitti:

Hyvien tapojen mukaan paketit sisältävät yhden hakemiston, siis boh_demo1.zip sisältäisi hakemiston boh1_demo, jossa sitten olisivat varsinaiset tiedostot. Tuollaisen huonotapaisen paketin purkamalla saapi aikaan tuhoa ja hävitystä tai vähintäänkin kaaoksen, kun ilmestyy satunnainen määrä tiedostoja suoraan työpöydälle tai kotihakemistoon.

Asia korjattu :)

Metabolix kirjoitti:

Resoluutio on aika iso. Monen kannettavani maksimi on 1280x800, ja tästä pitää vielä vähentää työpöydän paneeli ja ikkunan reunat, jolloin käyttöön jää pystysuunnassa 740 pikseliä. 800x600 riittäisi siis varsin hyvin.

Voisihan tuohon yhtäkkiä lisätä resoluution vaihdon tiedostosta käsin.

Edit: Resoluution vaihto lisätty. Tämä tapahtuu options.ini tiedostoa muokkaamalla. Formaatti on muotoa: <leveys> <korkeus>

Gaxx [23.04.2009 16:32:36]

#

Ekassa postaukessa on melko ilkeä typo, joka saattaa johtaa tarkkaavaisia harhaan. Päivämäärän pitäisi olla 23.4, eli testin olisi tarkoitus sijoittua tämän vuorokauden puolelle.
(Mod. korjasi alkuperäisen viestin.)

Gaxx [23.04.2009 21:25:29]

#

Yleisömenestys ei ollut kovin suuri ja yhdenaikaisuudessa oli toivomisen varaa. Siitä huolimatta testipäivä oli varsin antoisa ja korjattavien asioiden lista karttui.

Kiitokset kaikille testaajille!

Vastaus

Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.

Tietoa sivustosta