Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Yleinen keskustelu: Kerro kirjoista

Sivun loppuun

Pekka Karjalainen [10.06.2008 16:28:59]

#

Mitä ohjelmointi- tai yleisemmin ATK-aiheisia kirjoja olet lukenut? Mitkä olet havainnut hyviksi, ja mikä mielestäsi on tehnyt niistä hyviä? Mitä aiheita ohjelmointia opettavan perustason kirjan pitäisi mielestäsi käsitellä (yleisellä tasolla -- erityisesti tietenkin sitä kieltä ja sen oikkuja, mitä opettaa)?

Muista mainita käytetyt kielet, jos ne eivöt näy kirjan nimestä.

Ensimmäinen lukemani kirja oli jokin englanninkielinen C-opas, jonka nimen olen unohtanut. Se ei ollut Kernighan & Ritchie, mutta hyvä se mielestäni kuitenkin oli. Esimerkit ja asioiden järjestys olivat pedagogisesti oivallisia. Sen pohjalta sitten suoritin seuraavana syksynä ohjelmoinnin alkeiskurssin hyvällä menestyksellä.

En ole tohtinut etsiä jälkikäteen kirjastosta tätä opusta, jos se vielä siellä on. Olisi suuri pettymys, jos siellä vaikka lukisikin void main joka kohdassa tai muuta kauheaa. Kirjan suurin ansio kuitenkin oli, että se sai minut ajattelemaan vähän itsekin.

Vanha rakas opus on myös englanninkielinen kirja Algorithms (tekijä Sedgewick), jonka esimerkit on tehty Pascalilla. Vaikka en juuri tätä kieltä olekaan käyttänyt, asiat pätevät tunnetusti muissakin kielissä. Vaikka nykyään samasta kirjasta on laajempi uusi painos ja aiheesta on paljon muita hyviä kirjoja, en ole tätä hankintaa katunut koskaan. Siinä on paljon asiaa tiiviissä paketissa.

Kolmas maininnan arvoinen ja paljon myöhempi tuttavuus onkin sitten SICP. Jätetään se tarpeeksi uteliaalle itse haettavaksi netistä :)

Mielestäni on hyvä, jos opetuskirjoissa on nähty vaivaa, että esimerkit ovat realistisia ja ne käyttävät asioita, joita lukijan voi olettaa osaavan siinä vaiheessa kirjaa. Joistakin (en sano nimiä) kirjoista jää vaikutelma, että erinäisissä kohdissa on pakon edessä jotakin räpelletty, että saa tämänkin kohdan sisällysluetteloon, mutta esimerkkien arvo on sitten heikko. Valitettava ilmiö.

jormi [10.06.2008 17:23:39]

#

Minulla on parhaillaan meneillään C-kääntäjääni liittyvä "C-tutorial: Programming with lcc-win". Olen havainnut hyväksi menetelmäksi tutkia kuhunkin ohjelmaan liittyvä opas suht. koht. huolella läpi, vaikka se aikaa viekin (yli 400 sivua täsäkin). Imuroin tämän oppaan verkosta omalle koneelleni. JVM
P.S. Aloittaessani C-kielen lainasin kirjastosta Teknillisen Korkeakoulun ja ATK-instituutin kirjoja. TKK:n kirjojen esimerkit olivat niukkaakin niukempia ja äärimmilleen tehostettuja. Instituutin kirjoissa oli aivan eri kieli, laveaa kuin romaani, pitkät muuttujien nimet ja runsaaasti kommentteja. Sama.

nomic [10.06.2008 17:40:23]

#

VB 3.0 -versioon liittyvän kirjan, jonka aikoinaan kirjoitti Jukka Pölhö. Siitä se itsellä lähti käyntiin. Kyllä siitä oppi, mutta loppua kohden muuttui hieman sekavaksi tämmöiselle putkiaivolle.
Virheellinen valinta oli lukea joku "Opi ohjelmoimaan C++-kielellä 28 päivässä!!1yksi" Sen vuoksi aloin välttämään C-sukuisia kieliä.
Vasta luettuani Päivi Hietasen C++-aiheisen kirjan palasi innostus takaisin tuota kieltä kohtaan.

Johonkin väliin luin myös laajemmin tietokoneista Petteri Järvisen kirjoista, joissa oli sanoja ja niiden merkityksiä. Löytyi myös historiaa (=tapahtumia, henkilöitä jne.), sekä yleishyödyllisiä vinkkejä. Nimiä en vain muista. Annoin myöhemmin kirjan veljelleni. Oli ollut kovassa käytössä, kun siinä ei ole enää edes kansia. :)

Nyt on luettavana DNS & BIND -niminen kirja, jonka kirjoittajina oli muistaakseni Paul Albitz ja joku toinen. Hyvää tekstiä pitänyt sisällään, ja oppinut taas paljon uutta. Tosin tavalliselle nikkarille tuosta ei taida paljoa olla hyötyä, ellei sitten töihin taustamateriaaliksi tai käytäntöä varten.

Antti Laaksonen [10.06.2008 22:20:29]

#

Yksi kirja ylitse muiden on ollut tietorakenteita ja algoritmeja käsittelevä Introduction to Algorithms (Cormen ja muut), jonka sain lukion alussa Datatähti-kilpailun kautta. Aluksi en ymmärtänyt kirjasta juuri mitään, mutta myöhemmin se on ollut arvokas tietolähde, josta oppii uutta joka lukukerralla. Kirjan vahvuuksia ovat perusteellisuus, selkeys ja täsmällisyys.

Toinen erinomainen kirja on ollut laskennan teoriaa käsittelevä Introduction to the Theory of Computation (Sipser), joka on ollut yliopistossa kahden kurssin oppikirjana. Kirja on todella hyvin kirjoitettu, ja todistusten ymmärtämistä helpottavat niitä edeltävät selostukset, joissa valotetaan todistusten taustalla olevia ideoita.

vidar [11.06.2008 00:16:36]

#

Yksi varhainen hankinta oli C++ Vol 1, eli C++ Primerin suomennos. Tiiliskivestä en ohjelmointiharrastuksen alkuvaiheessa ymmärtänyt paljoa ensimmäisten kappaleiden jälkeen, mutta nykyisin opusta on ruvennut arvostamaan. Kirjan valtteja ovat ainakin riittävän hyvät esimerkit ja perusteellisuus. Hakuteoksena se toimii myös, vaikka useimmiten tapaankin käyttää googlea kielen jonkin ominaisuuden syntaksin unohtuessa.

jlaire [11.06.2008 19:46:33]

#

Tähän asti lukemistani ohjelmointikirjoista ehdoton suosikki on Types and Programming Languages. Jos tyyppiteoria kiinnostaa, kannattaa hankkia tuo. Kielikohtaisista kirjoista mainitsemisen arvoisia ovat On Lisp ja J for C Programmers.

Tällä hetkellä kesken on mm. Purely Functional Data Structures ja Partial Evaluation and Automatic Program Generation, molemmat vaikuttavat hyviltä.

Tumpelo [11.06.2008 20:27:04]

#

Päivi Hietasen C++ ja olio-ohjelmointi on ollut varsin hyödyllinen kirja, ja ainoa jonka omistan.

Päärynämies [12.06.2008 14:01:38]

#

Muutamia kirjoja on tullut luettua. Muistaakseni joskus vuosia sitten, kun ekoja kertoja ohjelmointiin tutuistuin, luin tuota Päivi Hietasen C++ ja olio-ohjelmointi kirjaa. Myös ainakin jonkun Java kirjan joskus luin, tosin Javalla en paljoa mitään ole tehnyt, samoin taitaa olla asian laita php:n suhteen. Myös Kernighanin & Ritchien C-oppaan muistelen lukeneeni. Montaa kirjaa en ole lukenut, vaan enemmän olen nettiä käyttänyt hyväksi opetellessani ja tutkiessani asioita. Muutamasta aiheesta kyllä olen taas suunnitellut lukevani.

Noita kielenperuspiirteitä esittelevissä kirjoissa arvostan sitä, jos esimerkit ovat käytännönläheisiä ja kirja esittelee myös sitä käytännön ohjelmointia kyseisellä kielellä. En pidä esimerkeistä, jotka esittelet jonkun kielen hyvänkin ominaisuuden, ihan tarpeettomalla koodinpätkällä, jolla kukaan ei todellisuudessa tee mitään.

Erimerkiksi, jos C++ -luokkia esitellään tekemällä ohjelma johon käyttäjä saa syöttää jotain autojen tietoja ja jotka sitten tulostellaan jotenkin. Esitteleehän se kivan piirteen, mutta tavalla, josta en itse pidä. Voihan joku tietty tarvita juuri tuollaisen auto-ohjelman, mutta ehkä joku ymmärtää pointtini. Mitä käytännönläheisempiä esimerkit ovat, sitä parempi.

jimi-kimi [12.06.2008 17:10:45]

#

Päivi Hietasen C++ ja olio-ohjelmointi. Varsin hyödyllinen ja helposti sisäistettävä.

C++ Vol 1. Luultavasti aika vaikeasti lähestyttävä alkuvaiheessa.

Parisen kymmentä For dummies kirjaa ( esim. CCNA for dummies, Java2 For dummies, PHP for dummies jne.. )

ITinfon joka ikinen kirja on koneella PDF muodossa. Koulusta nämä kopioin. Lähinnä XML ja verkkotekniikka juttuja lueskellut.


Eniten pidän juuri For dummies kirjoista. Kertoo hyvin perusteet ja aika paljon "uudesta" aiheesta. Tämän jälkeen on helpompi ottaa raskaampaa kirjallisuutta käteen. Ovat myöskin kohtuu halpoja.

progo [13.06.2008 19:26:42]

#

Hacking VIM on ihan hassu kirja, tosin suppeahko. Ostin osittain siitä syystä että saisin aidon vim-kirjasen, joita olen himoinnut, hyllyyni pölyä keräämään. Netistä varmuuskopioitua PDF:ää on nopeampi selata. :(
http://www.packtpub.com/Vim/book

Päivi Hietasen C++ -kirja löytyy hyllystä ja aivan turha Visual C++ 6 -kirjanen. Pitäisi myydä pois tai antaa muuraustarpeisiin jollekin. Lisäksi löytyy laadukkaita Jyrki Kivimäen Dzoukki-kirjoja.

kwanttitatti [14.06.2008 17:13:20]

#

Mika Vesterholmin Java-ohjelmointi kirjan avulla pääsin alkuun tämän Javan kanssa.Erittäin hyvä kirja eikä heti hypätä ohjelmien pariin vaan ensin kerrotaan hieman algoritmeistä ja muista oleellisista asioista.Toinen hyvä kirja on Java käsikirja.Tarkkaa nimeä en muista en tekijääkään, mutta olen todennut kirjan erittäin hyödylliseksi jos tarvitsee nopeasti tietää, että mitä mikäkin metodi tekee.


Sivun alkuun

Vastaus

Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.

Tietoa sivustosta