En ole ikinä jaksanut opetella muuta kuin html:n. Ja olen sillä tullut varsin hyvin toimeen näihin päiviin saakka.
Olen aina käyttänyt frmaeja, mutta kun kaikki aina haukkuu niitä ja pitää frameja epäkäytännöllisinä. Mikä on sitten parempi tapa tehdä sama asia?
Niin ja mikä on järkevin tapa rakentaa sivu? Taulukko, kuvakartta vai mikä? Ja tottakai saa antaa muitakin yleispäteviä vinkkejä.
PHP:n include-funktio korvaa raamit mielestäni melko hyvin, mikäli palvelimesi tukee PHP:tä (MBNet tukee). SSI:llä onnistuu myös. Taulukko kyllä puolustaa paikkaansa, mutta suosittelen silti CSS:ää. Pitäis olla nopeampi.
Taulukko sivun reunaan linkkilistalle ja sen viereen toinen taulukko. Reunat näkymättömiksi. Linkki listalle joku kiva taustakuva ja toiselle tablelle ja muulle sivulle joku vaalea väri tai sitten perus valkoinen. Siinä neuvot hyvän ja yksinkertaisen kotisivun tekemiseen. ;)
Eiköhän liene jo aika astua nykyaikaan ja heittää ne tablet hukkaan ulkoasun yhteydessä. Taulukot on tarkoitettu taulukkomuotoisen tiedon esittämiseen, eikä ulkoasuun. Eli CSS käyttöön, ei se ole vaikeaa.
Ok.
Eli jos siis käytän CSSää, niin miten saan semmosia alueita johon linkeillä ohjataan tekstiä?
Olen tyhmä, mutta tiedän sen. Anteeksi että kyselen kokoajan.
Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, näinhän se ZeBekin aikoinaan mainosti. Eli diveillähän ne "alueet" muodostetaan, ja niiden sijainti, koko + muut määritellään CSS:llä, kuten myös kaikkien muiden elementtien. Eli ulkoasu erotetaan sisällöstä, mielellään vieläpä eri tiedostoon.
Edit: Josku kirjoitti taannoin hyvän aloittelijoille sopivan CSS-taitto - oppaan: http://www.yojih.net/fi_cribsheet/css/index.html
kiitoksia Olgalle hyvästä linkistä ja kiitoksia muille neuvoista.
Enköhän näillä jo pärjäile
Noniin, vielä yks juttu.
Eli olen nytten seurannut aika tarkkaan tuon yojih.netin css taitto opasta, mutta yks asia jäi vaivaamaan.
Miten linkit toimii noissa sektoreissa. Kun painan navi-sektorissa linkkiä niin miten sen saa auki siihen pää-sektoriin?
Vastaan lyhyesti, kun vastasin kysymykseen jo tuonne MBnetin PHP-juttupalstalle. Eli include-funktiolla.
Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.