Ajattelin avata keskustelua asiasta joka ei koske ohjelmointia muuten kuin välillisesti. Tarkoitan uupumista, loppuun palamista tai millä nimellä sitä kukanenkin kutsuu, joka saa helposti otteen kun projektien aikataulut ovat usein kiristetty äärimmilleen. Itselläni ollu oireita jo noin parin vuoden ajan ja nyt sitten jouduin sairaslomalle. Oireet ilmenivät lähinnä niskasärkyinä ja huimauksena. Onkos muut törmänneet vastaavaan ongelmaan.
Ei fyysisiä ongelmia juurikaan, kauhee ressi vaan ko ottaa liikaa projekteja.
Mulla on tässä hoidettavana jälkikasvu, työ, opinnot ja jos noiden tiimoilta jää vielä vapaa-aikaa, niin sitten on näitä freelancer-ohjelmointihommia ja siinä jossain välissä yritän vielä inssityötäkin kirjoittaa... Päivät on lähes poikkeuksetta 7-21. Ja viikonloppuisin on sitten aina jotain kissanristiäisiä. Eli himassa tulee käytyä vain nukkumassa.
Mutta opiskelijalla ei ole varaa valittaa :) Ja häämöttäähän tuolla tuo kesäloma, jollaista olen viimeksi viettänyt 14-vuotiaana 10 vuotta sitten. Muutenkin nuo lomapäivät on ollut todella kiven alla. Kun opiskelijalla on "lomaa", hän on töissä.
Jouluna oli lomaa koulusta ja oikeastaan vasta silloin tajusi, kuinka piippuun sitä on ittensä polttanut. Eli uskon, että tässä taas eletään pyhällä hengellä kesään asti ja silloin kesäloman alussa se verisuoni sitten napsahtaa poikki. Jos ei napsahda, niin sitten ollaan päästy elämässä taas yksi askel eteenpäin ja aletaan kerätä voimia seuraavaan... :)
Kyllähän tuota stressiä on aika usein vaikkei pitäisi, koska eihän minulla mitään työtä vielä ole ja lukiokin alkaa vasta tänä keväänä. Lähinnä stressaan koulun takia ja pelkään numeroideni putoavan, vaikka se onkin vähän hölmöä, koska keskiarvoni on aina ollut yli 9.
Mutta jos todella alkaa stressaamaan, kannattaa levätä, koska stressi syö pahasti aivosoluja :X.
Mutta pienen stressin alla myös työskentelee tehokkaammin. Tai riippuu varmaan henkilöstä, mutta ite ainakin saan paljon enemmän aikaan stressin alla.
Meikältä ei luonnistu niin mikää stressissä ko motivaatio tippuu nollaan.
En varmaan ole oikea ihminen puhumaan, jos vertaan omaa tilannettani (kotona asuva nuori) teihin ylläoleviin. Mutta kerronpa kuitenkin.
Lukio loi (2004-2005) aivan hirvittävät määrät paineita. Samaan aikaan innostuin ohjelmoimaan kunnolla. Syksy meni. Ei pahemmin ollut kavereita ja juttuseuraa koulussa. Ja niiden seurassa, ketkä muka olivat, tunsin oloni epämukavaksi. En ystävysty helposti. Tunsin jääneni ansaan, sillä minua ei kuunneltu eikä kavereita ollut juttuseuraksi. Tunsin, ettei minua haluta perjantaiksi minnekään, vaikka kyselin josko heillä olisi jotain menoa silloin tällöin.
Joulun jälkeen alkoi kierre alas. Ohjelmointi loppui, ja projektini jäi siihen, missä se nykyään on. (Se projekti, joka on myös täällä). Joka päivä tuntui pahemmalta. Istuin kotona ja kuuntelin musiikkia hiirtä vähän heilutellen välillä yksin murtuen. Olo oli täysin paska. Keväällä vielä arvosanat tulivat hieman alas ja olin, nyt jälkeenpäin ajateltuna, mielestäni sekaisin. Kesäloma toi uskomattoman helpotuksen asiaan, olo muuttui hyväksi. Syksyllä, kun "hyvä olo" koulun alkaessa jatkui ainakin aluksi, tajusin että jokin saattoi olla talvella oikeasti vialla.
Olen ilmeisesti taipuvainen kaamosmasennukseen, sillä sama olo on hiljalleen hiipinyt takaisin. Toivon, ettei minun tarvitse kokea mitään samaa uudestaan ikinä. Kotipsykologia leikkien epäilen, että lukukausi 2004-2005 oli n+1 eri epäonnekkaan ja huonon sattuman sattuminen juuri tuolle ajalle. Tuntuu hyvältä ajatella, että selvisin lähestulkoon yksin koko hommasta. Olkoon tämä sitten jotain ei-vakavaa mielikuvitushömppää tai ties mitä.
Älkää hyvät ihmiset stressatko ja puurtako itseänne hengiltä.
No ei vielä kun olen vasta 15 ja 8 luokka puoles välis. :D
Niija vie. Tuli mietittyy ku o ripari ens kesän ni et pitää men 6 kuudeks johoki kirkkoo tai vastaavaa ja pääsee koulust 4 ja o koton 5 ni, mietein jo sitä että tuo on jo liian tiukkaa, mut ei kun noita sepustuksia lukee.
Ihan tuttu juttu. Niin käy kun töissä on jatkuva "kiire" ja pomo hoputtaa asioita valmiiksi. Lopputulos on sitten mitä on kun ei saa käyttää tarpeeksi aikaa asioiden hiomiseen. Painojen nostelu vaikka varttitunnin ajan joka päivä auttaa päänäsärkyyn ja muihinkin oireisiin.
Joskus kyllä olen noita projekteja ja niiden aikataulutuksia miettiessäni tullut siihen tulokseen että kiireen voisi ainakin osaksi poistaa paremmalla suunnittelulla. Joskus voisi myös huomoida myös jonkinlaisella "kertoimella" ne tilanteet kun kaikki ei mene jostain syystä ennakoidusti. Varsinkin pienissä yrityksissä yhden työntekijän osalle tulee usein muitakin tehtäviä kuin mitä on alustavasti mietitty.
Kyllähän tuota stressiä aina välillä on, paineita tulee milloin opiskelusta, milloin jonkin asian suorittamisesta ja joskus ihan tyhjästä. Tällä hetkellä ei ole kovinkaan epämukava olo, mutta muistan kun viime lukuvuonna olin aivan paskana. Elämä tuntui kiroukselta ja kaikki sen antimet lehmän paskalta. Onneksi pääsin siitä yli... Yrittäjäksi minusta ei olisi, olisin konkurssissa heti ensimmäisellä viikolla.
Kannattaa käydä rääkkäämässä itseään ulkona vaikka puolen tunnin ajan; auttaa stressiin ja sitten keskittyy opiskelussa eniten siihen mikä kiinnostaa.
Baglair kirjoitti:
Kannattaa käydä rääkkäämässä itseään ulkona vaikka puolen tunnin ajan
eli vielä fyysinen uupumus kaupan päälle
Kyllä se liikunta auttaa useissa tapauksissa, mutta joskus uupuminen menee niin pitkälle ettei mikään enää jaksa kiinnostaa ja kaikkeen ulkopuoliseen hommaan ryhtyminen tuntuu lähes ylivoimaiselta ponnistukselta.
aWW kirjoitti:
eli vielä fyysinen uupumus kaupan päälle
Nimenomaan. Pääsee syvempään uneen, jolloin vähempikin määrä unta riittää ja pääsee stressin oireista.
Niinno, itse en ainakaan nukkumalla stressiä vähennä, päinvastoin. Suurin ongelma on laiskuus. Välillä ajattelee että "kyllä tämän huomennakin voi tehdä", ja huomenna ajattelee samaa. Asiat kasaantuvat ja lopputuloksena ei valmistu mikään ja masennus on valmis alkamaan. Tätä tilannetta en suosittele koittamaan, koska lopputulos on yksi iso kaaos, jolle ei näy loppua.
Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.